Teksti
Kuvat

Linda
— Pyra

Kotialbumi

Pääsimme kurkkaamaan Lindan unelmien vaatehuoneeseen ja juttelimme univormupukeutumisesta ja turvavaatteista.

Viestintä- ja pr-ammattilainen Linda Pyrä asuu kihlattunsa kanssa vasta remontoidussa, 190-neliöisessä asunnossa Helsingin Kaartinkaupungissa. Instagram @lindapyra.

Q&A

I Koti

 

Kerro jotain teidän vasta valmistuneesta remontista?

”Ostimme asunnon huhtikuussa 2019 ja remontti aloitettiin elokuussa. Teimme täällä kaiken lukuunottamatta keittiötä, joka oli edellisen asukkaan kunnostama ja jo valmiiksi toimiva. Myös huonejärjestys pysyi entisellään ja vanha tammilattia säilytettiin.

Meillä ei ollut apuna sisustussuunnittelijaa, vaan suunnittelimme kaiken itse. Tämä oli minulle ensimmäinen remppa ja välillä oli hankalaa tehdä isoja valintoja. Esimerkiksi seinämaalin sävyä mietimme kauan ja kun hyvä väri löytyi, päätimme maalata sillä kaikki huoneet.”

Mikä onnistui parhaiten?

“Lempipaikkani kotona on makuuhuone, koska muut tilat eivät ole vielä yhtä valmiita. Makuuhuoneen yhteydessä oleva kylppäri ja vaatehuone ovat juuri sellaisia mistä olin haaveillut. Halusimme panostaa mittatilauskaappeihin ja niiden suunnittelu oli iso osa remppaprojektia.

Valitsimme makkariin urakoitsijan ehdotuksesta kokolattiamaton, sillä se oli ainoa huone, jossa ei ollut alkuperäistä parkettia. Alkuun se epäilytti, mutta nyt tykkään siitä ja sen tuomasta lämpimästä, vähän jenkkimäisestä fiiliksestä.”

“Olemme lähteneet miettimään sisustusta tunnelman kautta.”

Miten kodin sisustus on syntynyt?

”Olemme lähteneet miettimään sisustusta tunnelman kautta. Tykkään vaaleista sävyistä ja lämpimästä fiiliksestä. Tilojen täytyy olla sellaisia, että niitä on mukava käyttää.

Meillä on jonkin verran kihlattuni vanhempien vanhoja huonekaluja ja halusimme yhdistää niihin moderneja elementtejä. Sisustus on kuitenkin vielä kesken, koska olemme ehtineet asua täällä vasta pari kuukautta. Ajatuksena on hankkia vain sellaisia asioita, jotka ovat kanssamme tosi pitkään vaikka joskus vielä muuttaisimme – tosin juuri nyt tuntuu siltä, että emme ole muuttamassa täältä mihinkään.”

Shortsit Frankie Shop, kauluspaita Totême. ”Käytin näitä Frankie Shopin shortseja paljon myös viime kesänä toisen kauluspaidan kanssa. Oli ihanaa päästä taas käyttämään niitä!”

Vaasi Anisse Kermiche. ”Hänellä on tosi ihania juttuja! Anissen vaaseja myydään esimeriksi Farfetchistä.”

Kodin haavelistalla?

”Siellä on paljon asioita! Poliformilta tilattu sohvamme saapui juuri, joten seuraavaksi pitäisi päättää sohvapöydästä ja matosta. Olemme ajatelleet Ferm Livingin travertiinipöytää ja Kristiina Lassusin kuvioitua mattoa. Kristiinan matot ovat kuin taideteoksia! Haaveilen myös &Traditionin Little Petra -tuolista.”

II Tyyli

 

Kerro jotain tyylistäsi?

”Olen vähän sellainen univormupukeutuja. Monesti innostun jostain trendistä, mutta en hanki sitä heti ja innostus ehtii hiipumaan. 

Tyylini on aika simppeli ja kaikki kaapissani sopii yhteen. Siksi en ikinä mallaile vaatteita edellisenä iltana. Pidän neutraaleista sävyistä ja käytän värejä oikeastaan vain juhlapukeutumisessa. Tykkään minimalistisista jutuista ja valitsen vaatteita leikkausten mukaan. Kiinnostavassa vaatteessa ei tarvitse olla kuvioita tai väriä, vaan hauska malli riittää.”

Bleiseri Totême, laukku The Row ”Vaatetta sovittaessa pitää tulla sellainen olo, että tätä tulee käytettyä tosi paljon. Mietin aina tykkäänkö vaatteesta ainakin seuraavat kolme vuotta.”

Mikä on tärkeintä toimivan vaatekaapin rakentamisessa?

”Se, että vaatteet ovat mukavia päällä. Kaikkia suosikkivaatteitani voisi kuvailla turvavaatteiksi. Pidän hyvin istuvista vaatteista, joissa on helppo olla – tosi avonaisissa vaatteissa taas en viihdy ollenkaan. 

Toimivassa vaatekaapissa on myös asuja vähän eri tilaisuuksiin, plus pelkistettyjä kenkiä, jota menevät kaiken kanssa.”

Kengät Manolo Blahnik ”Nämä olivat ensimmäiset panostuskenkäni ja eron edullisiin korkkareihin tuntee.”

”Olen vähän sellainen univormupukeutuja. Monesti innostun jostain trendistä, mutta en hanki sitä heti ja innostus ehtii hiipumaan.”

Miten pidät huolta vaatteistasi?

”Pyrin siihen, että kun avaan kaapin aamulla, niin tulee sellainen olo että voin laittaa sieltä päälleni ihan mitä vaan. Siksi pidän kaapissa aika vähän tavaraa. 

Olen eritellyt arki- ja juhlavaatteet eri kaappeihin. Yritän pitää silkkiset jutut henkarissa ja neuleet taiteltuna pinoihin. Meillä on vaatehuoneessa pieni kodinhoitopiste, jossa höyrytän ja silitän kaikki vaatteet. Talvi- ja kesävaatteet vaihdan aina sesongin vaihtuessa.

Nuorempana ostin paljon Zaraa ja minulla oli aina menossa tavaraa kirpparille, mutta kun aloin hankkia laadukkaampia vaatteita, niin kirppispinoja ei enää kerry samalla tavalla.”

Kengät ja mekko Totême, taulu Poster Club.”Hankin nämä Totêmen sandaalit sisäkengiksi dinnereille.”

Vinkkisi juhlavaatteiden hankkimiseen?

”En osta vaatteita tiettyyn tarpeeseen, vaan silloin, kun vastaan osuu jotain kivaa.  Kun tarve sitten tulee, niin minulta löytyy asu jo valmiiksi. En ikinä lähde ostamaan juhlavaatteita tiettyä tilaisuutta varten.

Olen tykännyt joistain H&M:n erikoismallistojen juhlamekoista. Esimerkiksi Erdem-yhteistyö oli hinta-laatusuhteeltaan hyvä. Totêmella on myös kivoja juhlamekkoja! Käytän samoja juhlavaatteita monta kertaa.”

“Kaikkia suosikkivaatteitani voisi kuvailla turvavaatteiksi.”

Mistä hankit vaatteesi?

”Vaatekaappini on pitkälti Totêmea ja sen lisäksi olen hankkinut jotain vähän hauskempia juttuja Reformationilta ja Gannilta.

Tilaan aika paljon vaatteita netistä. Esimerkiksi Net-a-Porterilla näkee, mitä kokoa tuotekuvan malli käyttää ja se auttaa hahmottamaan oman koon.”

Home spa ”Makuuhuoneen yhteydessä olevaan kylpyhuoneeseen haettiin hotellifiilistä.”

Lindan lempparit:

  • Totêmen musta bleiseri. Se istuu aina ja menee kaiken kanssa.
  • Hyvin istuvat mustat housut. Olen löytänyt Totêmelta mallin, jossa on hauska kaareva muoto. Pukeudun useimmiten mustiin housuihin ja vaihtelen yläosaa.
  • Bottega Venetan silkkinen Knot clutch juhlakäytössä.
  • Arjessa The Rown pussukkalaukku, joka on helppo ottaa mukaan.
  • Guccin loaferit arkikäytössä.
  • Juhlissa Manolo Blahnikin mustat korkkarit. Ne olivat ensimmäiset panostuskenkäni ja olen kävellyt niillä tosi paljon. Ne on aina kiva laittaa ja eron edullisiin korkkareihin tuntee.
  • Luottotuoksu: Byredon Mojave Ghost.

Kenestä inspiroidut?

”Välillä inspiroidun tosi minimalistisista pukeutujista ja välillä vähän rohkeammista, vaikken olekaan mikään rohkea pukeutuja. Tyylillisesti seuraan Pernille Teisbækia, Elin Klingiä ja Felicia Akerstromia. Sisustusinspiraatiota taas saan tanskalaisista lehdistä – niissä on parhaat jutut.”

 

Haaveostos?

”Haaveilen Bottega Venetan ´Jodie´ -laukusta. Se on ihana beigenä, mutta luulen että musta laukku on Suomessa kätevämpi. Talvitakin kanssa on vaikeaa yhdistää vaaleaa laukkua.”

Seuraa

album Instagramissa
album Facebookissa

 

 

Lisää juttuja

close
Back

This is a unique website which will require a more modern browser to work!

Please upgrade today!

Share