Petra
— Kunnari
KotialbumiKun katsoo Petran mekkorekkiä, on vaikea uskoa, että vielä nelisen vuotta sitten hän pukeutui lähinnä mustaan.
Esikoulun opettaja Petra Kunnari, 50, asuu 300 neliöisessä omakotitalossa Espoossa miehensä ja neljän lapsensa kanssa. Perheen esikoinen on muuttanut jo pois kotoa.


Hame Vimma. Poolo Cos. ”Tämä oli työasuni tänään. Käytän juhlavaatteita ja mekkoja päivittäin.”
Keittiön Pirkka-pöytä on ostettu käytettynä.
Q&A
Kerro jotain kodistanne? Miten kauan olette asuneet täällä ja miten sisustus on syntynyt?
“Olemme asuneet täällä 14 vuotta. Talo on rakennettu 20-luvulla ja se oli hurjassa kunnossa ostohetkellä. Meille oli tärkeää kunnostaa talo vanhaa kunnioittaen: Mieheni löysi esimerkiksi vanhan kakluunin ja kierreportaat Keltaisten sivujen kautta. Tekisin monet silloin tehdyt remonttiratkaisut yhä tänäkin päivänä.
En ole turhan tarkka sisustuksen suhteen. Meille design ei ole sisustuksessa se juttu, vaan kodissamme on sulassa sovussa Eero Aarniot, Ikeat ja kirpputorilöydöt. Viihdymme kotona hurjan hyvin.”
Lempipaikkasi kotona?
”Olohuoneen nahkasohva. Se on lukunurkkaukseni ja oma paikkani.”


“Vielä nelisen vuotta sitten pukeuduin vain mustaan. Ajattelin, että se on aina varma ja tyylikäs valinta.”

Lisa Johansson-Papen suunnittelemat valaisimet on ostettu käytettynä.
Oletko aina pukeutunut värikkäästi?
”Vielä nelisen vuotta sitten pukeuduin vain mustaan. Ajattelin, että se on aina varma ja tyylikäs valinta. Jossain vaiheessa kukkamekot nousivat muotiin ja aloin miettiä osaisinko käyttää sellaista. Ostin mustapohjaisen kukkamekon & Other Storiesilta ja hiljalleen rohkaistuin käyttämään värejä yhä enemmän. Mekosta tuli tyylini vedenjakaja: sen myötä innostuin väreistä ja tajusin, että ne ovat mun juttu.”


“Oli mun ikäiselleni iso juttu alkaa postata asukuvia Instagramiin. Kun olin julkaissut neljä kuvaa ajattelin, että kuolen tähän häpeään.”

Mistä vaatteesta saat eniten kehuja muilta?
”Saan Instagramin kautta kehuja mekoistani ja värikkäistä vaatteista. Yksi kommentoiduimmista on keltainen Stine Goyan mekko, jota käytin veljeni häissä. Myös eskarilapset kiinnittävät huomiota värikkäisiin mekkoihini.
Ehkä eniten positiivista palautetta tulee kuitenkin Marimekon vaatteista ja Marita Huurinaisen pitkästä oranssista untuvatakista.
Välillä sorrun miettimään liikaa sitä, mitä muut ihmiset ajattelevat. Oli mun ikäiselleni iso juttu alkaa postata asukuvia Instagramissa. Kun olin julkaissut neljä kuvaa ajattelin, että kuolen tähän häpeään. Siihen tunteeseen auttoi vain siedätyshoito. Rakastan katsoa muiden asukuvia ja on ollut kiva huomata, että myös minun asuni kiinnostavat ihmisiä.”
“Juhlia on niin hirveän vähän elämässä, että olisi harmi hillota parhaita vaatteita kaapissa.”


Mekko H&M. Merinovillasetti Pierre Robert.
Luottovaatteesi?
“Luottoasuni on värikäs mekko, housut ja lenkkarit tai paksupohjaiset nilkkurit. Minulle juhlavaatteet ovat myös arkivaatteita. Juhlia on niin hirveän vähän elämässä, että olisi harmi hillota parhaita vaatteita kaapissa. Se piristää omaa fiilistä niin paljon, kun laittaa jotain kivaa päälle. Yleensä tiedän edellisenä iltana mitä puen seuraavana päivänä. Talvisaikaan käytän mekkojen alla merinovillapooloja.
Sitten on säkkipäiviä. Naiset kaipaavat välillä säkkipäiviä. Silloin laitan Vimman ison ja pussimaisen mustan mekon. Sen alle jää piiloon kaikki muu paitsi naama.”


Rohkein tekosi?
“Muutimme vuodeksi Italiaan, kun nuorin lapsemme oli kaksi ja vanhin kymmenen. Meitä oli kaksi aikuista, viisi lasta, kahdeksan matkalaukkua ja vaikka kuinka monta kappaletta rattaita, turvaistuimia ja matkasänkyjä. En ikinä unohda sitä lähtöstressiä! Mutta en ollut silti yhtään paniikissa.
Lensimme Roomaan ja majoituimme aluksi hotelliin, ennen kuin sopiva asunto löytyi noin 50 kilometrin päästä Santa Marinellan rantakaupungista. Lapset kävivät siellä koulua ja ennen Suomeen paluuta reissasimme vielä muutaman kuukauden Sisiliassa ja Toscanassa.
Ajoimme Italiasta Suomeen kahdella autolla, jotka ostimme matkan aikana. Ne olivat täynnä tavaraa – ja lapsia.
Matkasta jäi ihania muistoja ja haluan kannustan kaikkia lähtemään.”

Lisää Petran ihania asuja pääsee katsomaan Instagramissa @petrakunn. Petran asukuvat ottaa usemmiten hänen nuorin lapsensa.


Mekko Stine Goya. “Mekon alle puetut housut ovat hyvä keino arkistaa juhlamekkoa.”
Vaatehuoltovinkki?
”Pese ja pidä. Meillä on kodinhoitohuoneessa keskitetysti koko talon vaatesäilytys ja paljon rekkitilaa pitkille mekoille. Kun muutimme tänne, sanoin etten halua mitään kaappien taakse. Ainoa huono puoli siinä on se, että mekkojen olkapäille kerääntyy pölyä.
Ostin jokin aika sitten höyrytyslaitteen. Se on riittävän tehokas suoristamaan myös kauluspaidat.”


Petran lempipaikka kotona ja The mekko, josta Petran kiinnostus väreihin lähti & Other Stories. “Muistan kun hankin tuon kukkamekon ja mietin osaankohan pitää näin värikästä vaatetta. Nyt en edes ajattele sen olevan kovin värikäs.”
Ruoka, jota kokkaat ihan tavallisena maanantaina?
”Seuraan ruokasaitteja ja tykkään kokeilla. Monissa resepteissä ei mene yhtään sen kauemmin, kuin mielikuvituksettomassa kanariisissä.
Italia-rakkautemme näkyy myös keittiössä: syömme paljon kasviksia ja pastaa ja meiltä löytyy aina italialaista oliiviöljyä, parmesaania ja mozzarellaa. Italia-vuoden tuliainen on myös kahvi. Meillä ei juoda enää suodatinkahvia ja pavut ovat aina italialaisia.”


Mekko ja laukku Marimekko. Lenkkarit New Balance.
Mitä hyvää olet lukenut, katsonut tai kuunnellut viime aikoina?
”Olen lukenut tosi paljon dekkareita. Pidin erityisesti Elina Backmanin Kun kuningas kuolee ja sen jatko-osasta Kun jäljet katoavat. Telkkarista katson Remppa vai Muuttoa Suomea.”